Aloitin korujen tekemisen omaksi ilokseni, nyt toivon ilahduttavani muitakin jakamalla tekemiäni luomuksia. Teen kaikki korut suurella rakkaudella ja intohimolla ja yritän jatkuvasti opetella uusia tekniikoita niiden tekoon. Jos haluat, että loihdin sinullekin jotain jo tekemieni korujen perusteella tai pohdit, josko oma ideasi olisi sellainen, jonka voisin toteuttaa, ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan!

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Mistä kaikki alkoi?



Moi, mä oon Mira, ja mä tykkään tehdä koruja.
Oon tehnyt niitä nyt kaksi vuotta, enemmän tai vähemmän ja koko ajan enemmän niiden tekoon hullaantuen.

Kaikki alkoi yllä näkyvistä kynsilakkakoruista, joita bongasin joskus jostain jonkun tekemänä. YouTubesta puolet kädentaidoistani oppineena suuntasin sinne, katsoin muutaman videon, tilasin tarvikkeet ja tadaa, ensimmäiset galaksikorut olivat syntyneet.




Tämä galaksisormus taisi olla ihan ensimmäinen koru, jonka tein. Kynsilakkakorut ovat siitä helppoja, että jos tehty kuvio ei miellytäkään, sen voi pyyhkiä kynsilakanpoistoaineella pois ja aloittaa alusta. Lasinen kapussi ei kärsi monestakaan käsittelystä yhtään.
Vaikeinta tämän korun teossa oli löytää tarpeeksi pitävä liima, joka pitäisi ison lasipinnan pienessä metallipinnassa kiinni. Tämän takia koko koru valmistui vasta vuoden jälkeen sen aloittamisesta.




Nämä 18 mm galaksinappikorvikset ovat toinen tekemäni koru. Alussa oli tärkeää, että tekniikat eivät ole liian vaikeita ja vaativia, joten kynsilakan ja kosmetiikkaglitterin levittäminen sekä osien toisiinsa liimailu tuntui sopivan pieneltä kynnykseltä aloittaa. En itse asiassa käytä nappikorviksia miltei ollenkaan, mutta tein nämä juurikin tekniikan vuoksi.




Galaksiriipus on yksi käytetyimpiä korujani. 40x30mm lasikoru on melko painava ja näyttävä, joten maalattavaa pinta-alaakin oli reippaasti. Taisinkin tehdä tämän viitisen kertaa uusiksi. Tässä on melko harmillista se, että vaikka tämä onkin hopeoitu, saan tästä silti allergiaoireita. Olen erittäin allerginen nikkelille, ja tässä on pinta-alaa niin paljon, että vaikka en pienemmistä koruista oireita saakaan, tästä niitä tulee varsinkin, jos hikoilen. Olen ratkaissut ongelman levittämällä kirkasta kynsilakkaa tämän takapuolelle, mutta se käsittely täytyy aika ajoin uusia.



Kuvattaessa multa oli näiden pikkuisten 18x13mm korvakorujen toinen puolisko kateissa. :D Samaa tyyliä piti saada myös roikkuviin korviksiin, ja nämä ovat myös (niin kuin kuvasta näkyy) kovassa käytössä. Pidin näitä valmistujaispäivänänikin.


Kaikissa koruissa olen käyttänyt samoja kynsilakkoja ja glitteriä, mutta niiden sekoitussuhde vaihtelee. Täten osa on sinisempiä ja osa punertavampia, vaikka kaikki violetteja ovatkin. Huomaa hyvin, että violetti on lempivärini. :)