Aloitin korujen tekemisen omaksi ilokseni, nyt toivon ilahduttavani muitakin jakamalla tekemiäni luomuksia. Teen kaikki korut suurella rakkaudella ja intohimolla ja yritän jatkuvasti opetella uusia tekniikoita niiden tekoon. Jos haluat, että loihdin sinullekin jotain jo tekemieni korujen perusteella tai pohdit, josko oma ideasi olisi sellainen, jonka voisin toteuttaa, ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Moderni helmikaulakoru


Oon nähnyt nyt hirveästi näitä tälläisiä vaakasuorassa olevia kaulakoruja, tosi simppeleitä ja nättejä. Suurin osa mun kaulakoruista on mallia iso, isompi, Miran oma, joten tälläiselle pienelle ja sirolle kaulakorulle oli todellakin tilaa mun korukokoelmassa.


Akryylistä tehdyt, täysin valkoiset helmet ja kirkkaat siemenhelmet riittivät vallan mainiosti näin simppeliin korumalliin. Tämä on mielestäni ns. helppo koru, joka sopii melkeinpä kaikille ja kaikkiin asuihin, sillä ei ole niin näyttävä, että hukuttaisi kaiken muun alleen.

Näitä teen myös myyntiin.


Kokonaispituus 51-56 cm, säätöketjulla. Nikkelitön ja lyijytön. 12 e posteineen.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Pisaroita


Pisarat ovat ehdottomasti lempimuotoni, mitä koruihin tulee. Ovaali tulee hyvänä kakkosena, mutta pisaran muodossa on jotain niin kaunista ja klassista. Lasihelmiä on vain yllättävän vaikea löytää pisaran muotoisina, joten kun niitä sitten löysin, tilasin sekä mustia että kirkkaita.


Korumakuni tuntien ei ollut vaikea arvata, että niistä tulisi korvakoruja. Halusin niistä suht klassisia ja silti näyttäviä, joten pohjiin lisäsin helmihatut.


Ensin tein mustat, jotka ovat tosi lyhyet ja aika peruslaatua olevat, ja sitten väänsin kuopuksen kummitädille kummilahjaksi tälläiset identtiset, kirkkaista helmistä tehdyt pidemmät korvikset. Näiden designistä en voi ottaa kunniaa, mä vaan vähän tuupin oikeaan suuntaan ja neiti itse päätti, millaiset tehdään :D


Helmihatut viimeistelevät nämä mielestäni kauniisti, ja kumpaakin versiota voi tehdä mustana tai kirkkaana. Näitä teen myös myyntiin.




Lyhyemmät korvakorut (tässä esimerkkinä mustat), kokonaispituus koukkuineen n. 5 cm. Koukut hopeoitu, helmet lasia ja kristallia. 10 e posteineen.

Pidemmät korvakorut (tässä esimerkkinä kirkkaat), kokonaispituus koukkuineen n. 7 cm. Koukut hopeoitu, helmet lasia ja kristallia. 15 e posteineen.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Steampunk


Tämä on ollut yksi pirun ikuisuusprojekti. Ostin tarvikkeet tähän koruun (tai itseasiassa kahteen, tarkoitus oli tehdä näistä ensin korvikset, mutta kiinnostuskiikarit katosivat kesken kaiken) jo viime vuoden kesällä, ja vasta nyt voin sanoa että tämä on valmis. Nuo pikkurattaat (siis oikeasti ihan mikroskooppisia) on varmaan oikeasti tongittu jostain vanhasta rannekellosta, niin pieniä ne olivat. Kokonaisuudessaan koko koru on varmaan alle neljä senttiä, joten melkoista piiperrystä tämän vääntäminen oli.


Koko höskä on koossa kaksikomponenttiliimalla, ja noita pikkurattaita oli tarkoitus olla tässä enemmänkin, mutta jotkut niistä olivat niin pieniä, että edes hammastikulla ei saanut tarpeeksi pientä länttiä liimaa pitämään komeutta koossa. Kiva se on noinkin, mutta moiseen piiperrykseen ei riittäisi kyllä enää hermot. :D Kiva se joka tapauksessa on, ja jos jossain vaiheessa innostun vääntämään toisistakin rattaista valmiiksi, voin mä sitten vääntää näistä ne korvikset, jotka alunperinkin oli tarkoitus. Saa nähdä, tuleeko sitä päivää... ;)

maanantai 12. lokakuuta 2015

Illuminati confirmed



Oon nyt nähnyt useammassakin paikassa hirveästi yksinkertaisia kolmiokaulakoruja. Luonnollisesti tälläinen moderni ja yksinkertainen alkoi pikkuhiljaa himottaa kaikkien vintagekoukeroiden keskellä ja etsiskelinkin tälläisiä putkihelmiä kissojen ja koirien kanssa.




Kun sitten yksi vakihelmidiilereistäni (hahha, ihan siis nettikauppa) otti putkihelmet valikoimiinsa, minä tilasin heti siltä istumalta niitä lähemmäs tuhat kappaletta. Selvennettäköön, että äiti oli haaveillut himmelistä jo ikuisuuden ja moderni lasihimmeli kuulosti molemmista hyvältä idealta, ja minä sitten vedin välistä ja nappasin muutaman putkihelmen omiin projekteihini.




Ensimmäisen ja pienemmän, 30 mm putkihelmistä kärjellään seisovan kolmion tein lyhyempään ketjuun, jolloin se roikkuu rintakehällä. Tilasin myös ihan vain itselleni näitä ihania, 50 mm pitkiä kierrettyjä putkihelmiä, joista tein näyttävämmän kantakolmion pitkään ketjuun.



Ah niin ihanan kevyttä ja yksinkertaista, mutta silti näyttävää! Vähän vaan jänskättää, miten kestävät käyttöä, kun ovat tosiaan todella ohutta lasia, joiden sisällä on hopeamaalaus tai jonkinnäköinen hopeointihässäkkä. Tästä syystä ovat myös tosi kauniita ja säihkyviä!




Näitä teen myös myyntiin.


Pienempi kolmiokaulakoru 16 e posteineen. 3 cm riipuksen koko, ketju n. 50 cm 5 cm säätöketjulla. Nikkelitön ja lyijytön.

Isompi kolmiokaulakoru 18 e posteineen. 5 cm riipuksen koko, ketju n. 83 cm 5 cm säätöketjulla. Nikkelitön ja lyijytön.

torstai 1. lokakuuta 2015

Vastakohdat


Yksinkertaisten korvisten linjalla jatketaan. Paremman puoliskon korussa käytetyt helmet olivat niin kauniita omastakin mielestä, että halusin saada ehdottomasti korvikset niistä.
Harakkana ajattelin erikokoisten kristallien olevan sopiva pari rouheiden metallihelmien kanssa. Tilasin myös jokin aika sitten ensimmäistä kertaa helmihattuja, jotka pääsivät violettien (ylläri) säröhelmien kaveriksi. Ne olivatkin yllättävän samanhenkisiä noiden isojen metallihelmien kanssa, mikäs sen parempaa!
Tykkään myös siitä, että vaikka korvisten yläosa on väreiltään kovin neutraali, on alaosassa väriä. Kokeilin montaa eri väriä, kunnes vihdoin nöyrryin siihen, että violetti se vaan omaa silmää parhaiten miellyttää... :D Mutta siihen sopii kyllä ihan mikä väri vaan. :)

Näitä teen myös myyntiin!

Koukut hopeoituja, yht. 6 Preciosa -kristallia, kaikki metalliosat nikkelittömiä ja lyijyttömiä. Alaosan helmen värin voi vaihtaa mielen mukaan.
Kokonaispituus koukkuineen n. 7 cm. 13 e posteineen.