Aloitin korujen tekemisen omaksi ilokseni, nyt toivon ilahduttavani muitakin jakamalla tekemiäni luomuksia. Teen kaikki korut suurella rakkaudella ja intohimolla ja yritän jatkuvasti opetella uusia tekniikoita niiden tekoon. Jos haluat, että loihdin sinullekin jotain jo tekemieni korujen perusteella tai pohdit, josko oma ideasi olisi sellainen, jonka voisin toteuttaa, ota rohkeasti yhteyttä, niin jutellaan!

torstai 1. lokakuuta 2015

Vastakohdat


Yksinkertaisten korvisten linjalla jatketaan. Paremman puoliskon korussa käytetyt helmet olivat niin kauniita omastakin mielestä, että halusin saada ehdottomasti korvikset niistä.
Harakkana ajattelin erikokoisten kristallien olevan sopiva pari rouheiden metallihelmien kanssa. Tilasin myös jokin aika sitten ensimmäistä kertaa helmihattuja, jotka pääsivät violettien (ylläri) säröhelmien kaveriksi. Ne olivatkin yllättävän samanhenkisiä noiden isojen metallihelmien kanssa, mikäs sen parempaa!
Tykkään myös siitä, että vaikka korvisten yläosa on väreiltään kovin neutraali, on alaosassa väriä. Kokeilin montaa eri väriä, kunnes vihdoin nöyrryin siihen, että violetti se vaan omaa silmää parhaiten miellyttää... :D Mutta siihen sopii kyllä ihan mikä väri vaan. :)

Näitä teen myös myyntiin!

Koukut hopeoituja, yht. 6 Preciosa -kristallia, kaikki metalliosat nikkelittömiä ja lyijyttömiä. Alaosan helmen värin voi vaihtaa mielen mukaan.
Kokonaispituus koukkuineen n. 7 cm. 13 e posteineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti